tiistai 21. syyskuuta 2010

Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen on kivaa.

Tää alkaa olla jo taidetta tai tiedettä paremminkin... yksi laukka ennen kuin koira hyppää, pitää olla pysähtyneenä pisteessä x ja lasersäde ponnistuskohtaa kohti ja yhtään ei saa katsoa esteen ohi, muuten.... Tsisus minä en tuohon pysty, vaikka ymmärrän perustelut ja tarkoituksen..niin ei pysty ei kykene. Eli meillä jatkuu huono kasvatus;)

Siis valsseja ja välistä vetoja: kolmoselle vastaan ja 2-3 tosi hyvin, mutta 4-5 ei hyvä -siis kyllähän A kääntyy, mutta mistään ennakoinnista ei puhettakaan, koskapa en osunut oikeaan paikkaan;(

Eka kerralla 6-9 Ahonen oli  hypyllä 12, kun minä vielä suunnittelin meneväni valssiin 8-9 väliin. Hohoijaa, mutta Ahosella oli lysti. Tämäkin kohta onnistui hienosti, kun A lähti liikkeelle hypyltä 7, jolloin minulla oli aikaa sijoittua oikein.


Jossain vaiheessa kävi pieni häivähdys ajatuksesta mennä kisoihin, mutta asiaa tarkemmin harkittuani se ajatus hävisi kankkulan kaivoon -ainakin toistaiseksi;)

-tarja-

2 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Laserit oli täälläkin hukassa mutta nyt mulla kävi ekaa kertaa häivähdys mielessä siitä miten koiraa tällä kanadantädin valssilla viedään - siis se ajoitus lähinnä. "Kooma-pysähdyksen" ajoitus vielä hakee paikkaa kun ei tahdo ehtiä tekemään koko juttua... Mä oon suosiolla siirtänyt kisahaaveet vuodelle 2011 tai sitten 2012 ;)

tarja kirjoitti...

Juuri tuo koomapysähdys on TOOOSI vaikee ja se saamarin ajoitus;)
Kiva ku teidän blogikin heräsi hengiin...ja sun selkäs ennenkaikkea!