tiistai 23. marraskuuta 2010

En ole menettänyt järkeäni, tiedän tasan tarkkaan minne sen jätin.

Viikkotreeneissä oli aiheena päällejuoksut.  Nämät menee onneksi ihan mukavasti. Ahonen pystyy hyvin lukemaan minua, koskapa näissä ei voi olla väärinpäin;)
Ensin muisteltiin asiaa kahdella hypyllä ja sen jälkeen pienimuotoisella radalla;

Eka pätkä 1-8 ja toinen 10-16

Ensimmäisellä kerralla en ollut tarpeeksi rohkeana vitosella valmiina, kun piti? jäädä varmistelemaan putken jälkeistä hyppyä. Mutta ku uskalsi vain liikkua ja ottaa koira oikeaan käteen jo ennen ponnistusta neloselle, niin hyvin toimi.

Sama virhe toisella kierroksella eli eka kerralla oli menossa putkeen, ku minä vielä suunnittelin. Tässäkin A luki tosi hyvin hypyltä 12 oikeaan suuntaan, ku olin tarkkana eli koira vasempaan käteen ennen hyppyä 12. Hö tuo nro 14 on väärällä puolen estettä.
Siistiä kun sen voi lähettää tekemään ja itse siirtyä ihan toiseen suuntaan;)

Ja sitt ku olin jo niin fiiliksissä ja rohkea ja kaikkea muutakin ja juoksin kuin aropupu, niin löin varpaani aidan siivekkeeseen tai johonkin, mutta minä näin koiran koko ajan!

Aamullla ku ei mennyt kenkä jalkaan ja kävely oli muutenkin aikas vaikeaa, kävin rtg-kuvassa ja peekele murtumahan siellä oli.  Siis se järki käteen ja kengät jalkaan agi-treeneissä. Toivottavasti tuo nyt paranee viikossa, paraneehan....

-tarja-

2 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Urheilu on vaarallista ;)
Mä voisin lähteä videoimaan teidän seuraavia treenejä jos vaan pääset sinne turvonneen koipesi kanssa...

Reetta kirjoitti...

no ei parane viikossa ja tytöt sanoo että murtumus=)