maanantai 20. joulukuuta 2010

Joutsenlampi vai argentiinalainen tango

Käytiin Ahosen kaa Jänesniemen agitunnilla. Rata vaatimmattomat 32 estettä, joista selvisimme vissiin esteelle 16;-).Mutta monta asiaa tuli taas esille, varmaan suurin osa sanottu jo monta kertaa, mutta ainahan sitä ei kuule kaikkea mitä sanotaan;-o
Ohjaava käsi ei pysy.
Lähde liikkeelle käännöksestä: muista ne maagiset 1,5 metriä
Vastakäännös toimii hyvin.
"Et voi tuon kans kuiskailla, se on niin estehakuinen"
"Kuuluu siihen 2%:iin, jotka ei käänny putkelta katsomaan missä ohjaaja on"


Tässä halusin mennä niin, että A-este jää minun oikealle puolen ja oletin että Ahonen kääntyy katsomaan minuuun päin putkesta tullessaan  pyh ei kääntynyt eikä edes vilkaissut. Tätä sitt tahkottiin, että sain kaverin kääntymään. Siinä tarvittiin jo argentiinalaista tangoa vai liekö jo paso doblea...

Siis kaiken kaikkiaan antoisa treeni ja Ahonen oli tosi pätevänä koko treenin.



Lauantaina meillä oli vielä tokotreenit. Klinikkaperiaatteella tehtiin ja met otettiin nouto -yllättäen- ja kaukot.

Ensin nouto, niin että kapuloita oli läjä, jossa joukossa myös metallit. Kaikki esineet tuli minulle asti, joskin aikasmoisella selostuksella autettuna;-o Sitt sitä pirun kapulan pitämistä... hohoijaa... Kyllä minä sen vielä opetan!

Kaukoissa asennot hyvät eli tehtiin niin, että siirryin aina eri matkan päähän. Kauempaa "helpot" vaihdot ja lähempää esim. maasta seisomaan. Ja välillä kävin palkkaamassa pelkän asennossa pysymisen. Hitto, että tällaisia ei itse älyä, mutta oli tosi hyvä treeni ja Ahonenkin oli jopa vähän hämmästynyt: "nyt en tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu".

Kiitos treenikavereille ja Melalle!

-tarja-

1 kommentti:

Reetta kirjoitti...

oikeen 4 esteen rata=)