perjantai 29. huhtikuuta 2011

Jep jep helppoa ku puuronkeitto..

jos ja kun  kaikki osuu kohdalleen ja puhun nyt agitreneistä, jossa tutustuttiin uudenlaiseen valssiin ja sylivekkiin. Tämän viikkoiset treenit oli taas tehokkaat: kepeillä keppikulmia, sivuetäisyyttä ja lähetyksiä sekä "tökkäsyjä". Pöydälle lähetys ja jääminen. A-esteen erottelua. Keppikulmista suora 90 steen lähestyminen vaikein, ku toinen ei oikein malttanut keskittyä. Pöydällä vielä palkka, mutta hyvin jää kuitenkin seisomaan. Erottelussa ei ongelmaa.

Radan pätkällä harjoiteltiin ensin sylivekkiä merkkaamalla ja hitsi toimi kyllä hienosti. Ensin taas perinteisesti nikottelin ja luulin, että kun käännyn esteeltä, niin A sinkoaa edessä olevalle hypylle. Omalla valinnalla olisin tähän kohtaan tehnyt jonkun jaakotuksen tai vastakäännöksen.
Sama kohta seuraavalla kierroksella tehtiin valssilla ja tämäkin hiukka eritavoin kuin aikaisemmin. Elikkä merkkaamalla ponnistuspaikka ja ku koira lähtee ponnistamaan, niin valssi pitää olla valmis. Ja yllättävää tämäkin toimi;-o  Saatiin jopa kehuja molemmista käännöksistä.

Treenattavaa:
Kepit radalla: loppupätkä nihkeää?? Viimeiset välit on nyt jotenkin hankalia?.
Aloitus: hyvin istuu paikallaan, mutta saisi lähteä räväkämmin liikkeelle.
Ja se putki... hohoijaa
No vahvistusta ja palkkaa niin eiköhän se siitä.

Niin ja tunnarikin on  nyt ajettu sisään, hyvin keskittyy ja hakee "oman". Seuraavaksi pitäisi lisätä vääriä ja etäisyyttä ja luovutusta, mutta missä järjestyksessä, sitä miettiessä meneekin taas tovi.

-tarja-

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tunnari etäisyys AINA yli 10 metriä!!!!!.Kun osaa nenän käytön ota vieraat mukaan ja katso mitä tapahtuu...luovutus yksittäisellä kapulalla ekana irrallaan liikkeestä..SE pilkkominen..t Kaima