keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Mitä jää viimeiselle kerralle

ku eilen oli aiheena pakkovalssi, sylkkäri ja suorasta putkesta kääntyminen. No näitä termejähän riittää harjoiteltavaksi.
Pakkovalssi onnistui kohtalaisen hyvin -kunhan taas kerran- muistan olla r-a-u-h-allinen. Ja nyt saimme myös sylkkärin tehtyä ja vielä molemmin puolin. Ja näihinhän pätee se sama vanha juttu, että muistan vaatia koiran kunnolla "käteen" asti. Ovelasti;)) Ahonen yrittää välillä oikoa, ku ne esteet vetää kuin magneetti pientä puoleensa. Yritä siinä sitt ite voittaa niiden esteiden vetovoimaa.


Tänään käytiin sitt kertaamassa. Ahoselle 1-6; niin ja tuo putkesta kääntyminen tehtiin ensin niin, että palkka oli odottamassa putken oikealla puolella. Hyvin onnistui;) SItt lopuksi keppejä, nyt JO ilman remmiä (6 keppiä ja palkka lopussa) hmm jännä juttu; se osaa ne eikä todellakaan jää minua odottamaan;)

Kirpun kans sitt koko rata. Kirppu sitt ei käänny putkelta tai siis kääntyy kahden-kolmen metrin päästä:-o Ja kolmosen pakkovalsissa sai olla tiukkana. Ja vielä perinteiset oletukset eli esteeltä 12 pongasi A-esteen ku minä olin menossa pakkovalssiin kolmelletoista -juu siis minä olin menossa;)

Sisu teki sitt parhaat kääntymiset putkelta hää oli kymppi hypyllä ku minä kyykin putken suulla. Sisun kans vielä kontakteja ja keppejä. Siinä missä Ahonen on kuitenkin aika lailla minun lähellä, niin Sisu toimii sitä paremmin mitä kauempana se on.

-tarja-

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Agitreenin aiheena

eilen jaakotus ja "pyöritys". Jostain syystä nämä oli aika helppoja tai siis Ahonen ymmärsi heti mistä oli kysymys;))

Jaakotus toimi hyvin Ahoselle, kun otin molemmat kädet käyttöön. Kirpun kans olen yrittänyt saada tämän tempun onnistumaan ns. vastakkaisella kädellä ja tämä on ollut aikas haastavaa. Välillä toimii, mutta usemmin saan Kiukun pysähtymään;( No siis molemmilla käsillä "vippaus" esteen yli toimi hyvin. Ja tuo pyörityskin meni hienosti... mitä nyt eka kerralla sinkosi putkeen, kun minun ajoitus ei ollut kohdallaan... Taitava kakara, joka myös malttaa odottaa vuoroaan hiljaa ja rauhallisesti.

Ohessa videon pätkä viime viikon treenien kertauksesta:



Oikeesti se ei huuda radan reunalla -vaikka ei uskoisi;-o

Piti vielä kehumani näitä tekniikkatreenejä, vaikka aluksi suhtauduin skeptisesti koko ajatukseen. Täytyy myöntää, että nyt tulee treenattua juttuja kunnolla ja koiran saa palkattua oikeasta suorituksesta. Ja Mari on vielä niiiiiiin tarkka ja perusteellinen, että on pakko oppia;)

-tarja

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Päällejuoksu ja poispäin kännökset

oli aiheena eilisissä treeneissä. Poispäin käännös onnistuu hyvin ilman esteitä;)) On se kumma juttu, ku radalla on esteitä, niin mun kädet alkaa pyörimään ku rupelit jolloin Ahonen ei voi käsittää mitä siltä pyydetään. Sama ilmiö tapahtuu yleensä kisoissa eli kun tuomari viheltää pilliin, niin järki katoaa ja on kauhee kiire -siis ohjaajalla.

No treenit meni tosi hyvin kun maltoin keskittyä ohjaamiseen. Päällejuoksu oli aluksi lapselle hankala, koskapa hää luki minun jalkoja niin tarkasti, että ei meinannut osua millään esteelle. Mutta tähänkin auttoi, kun makupalakuppi oli esteen juurella. Tätäkin juttua pitäisi harjoitella paljon -niiden muiden juttujen lisäksi.

Sisukin on käynyt esteillä ja viimeksi meni tosi hyvin;) Edelleen ihmettelen sen radanlukutaitoa ja sitä kuinka hyvin se reagoi pieneenkin ennakointiin. Kirppua ja jopa Ahosta pitää vaatia kääntymään, mutta Sisu tietää jo pienestä vinkistä, mihin ollaan menossa.

-tarja-

maanantai 16. marraskuuta 2009

Ruskarallissa

Sunnuntaina mentiin kolme rataa Kiukun kans tuloksena hyl ja kaksi nollaa! Hassua;-o
Eka radalta hyl ku seisoin puomin edessä, johon piti mennä ja ku sinne ei päässyt niin Kiukku meni pujotteluun. Seuraavat kaksi rataa meni aika lailla suunnitelman mukaan. Ihan en saanut käännöksiä niin pieneksi ku olisin halunnut, mutta toisaalta tavoitteena olikin mennä hyvällä fiiliksellä.
Olosuhteet Torkk:in kisoissa oli hyvät -niin kuin aina-ja se matto on aivan äly hyvä!

Tavattiin team Ahmakin eli Ahosen veli omistajineen. Kovin oli reipas koiran alku ja tooosi ihmisystävällinen ei ujostellut ollenkaan. Ahonenkin käyttäytyi hienosti isossa meluisessa hallissa ja kävi tekemässä muutamia esteitäkin.

Kiva reissu ja kohtalaisen hyvät tulokset "tästä on hyvä jatkaa" sanoisi Räikkönenkin.

-tarja-

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Kuulumisia viikon varrelta

Eilen agitreeneissä oli aiheena poispäinkäännöt ja takaaleikkaus. Ahoselle teki tiukkaa tulla "käteen" kunnolla. Ei muuta ku namipalkkaa kädestä ja juuri vastakkaisesta. Se vaan olisi niin mukava mennä ja kaahottaa esteillä, että pitää räksyttää ja kommentoida ku pitää pysyä lähellä.
Ei maar aikas hyvin malttaa, kun vaan vaatii loppuun asti.
Takaleikkauksiin otettiin avuksi makupalakuppi. Mutta on se hassu otus, ku se ehtii kokoajan tuijottaa minua ja sitt vielä suurinpiirtein osuu esteille;)

Pujottelua ja kontakteja otettiin sitt väliajalla. Kepit on melkein pystyssä ja palkka keppien päässä sekä remmissä mennään vielä. Samoin kontakteilla makupalakuppi ja remmi. Kontaktilla jo malttaa odottaa vapautusta hyvin ja katse on -yllättäen- palkalle.

Niin ja tokotreeneissäkin ollaan käyty säännöllisesti kerran viikossa. Ne on hyvät häiriötreenit paitsi että A ei kyllä muista häiriinny;) Täysillä tekee töitä ja väliajat etsii makupaloja kentältä;-o

Kirpun kans ollaan käyty tekemässä ratatreenejä ja sunnuntaina on tarkoitus käydä testaamassa pysytäänkö radalla järjetyksessä vai mennäänkö solmuun.

Sisu on keksinyt uuden fysiikkatreenin: otetaan sängyn päältä vauhtia ja juostaan ympäri asuntoa (laminaatilla) testataten abseja ja huonekaluja väistellen. Ahosta ei tarvi kahta kertaa tähän treeniin houkutella.

-tarja-

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Ja sitt rataa


Eli nyt oli vuorossa harjoitella aikaisemmin opeteltuja juttuja radalla. Ensin 1-4, jossa piti mennä vastaanottamaan kolmosen viereen ja mennessä merkata eka hypyt koiralle. Hmm... Ahonen ei oikein hokannut merkkausta, vaan tuli lähdöstä suoraan minun luo;) No sitt laitettiin makupalakuppi kakkosen ja kolmosen väliin ja vielä merkkasin sen laittamalla namin kuppiin ja niinhän se sitt aukeni ja hyvin meni kääntyminen ja putkeen lähetys.

Toinen harkka 1-10 olikin mukava. Eli lähdössä putkeen lähetys ja kolmoselle twist ja nelonen valssi ja 8:lla niisto. Muuten meni hyvin, mutta ennakoinnit -myös niisto aiheuttaa Ahoselle räksytys-reaktion. No jätin namit ja suhinat pois ja niistossa makupalakuppi siivekkeen vieressä ja nythän pienen oli helpompi tehdä töitä.
Ahonen lukee minua niiiiin hyvin ehkä vähän liikaakin?? joten minun pitää olla niiiiiiin tarkkana käsien ja liikkumisen kanssa ja kun vauhtiakin on ihan kiitettävästi, on se välillä tosi työlästä.

Namipalkat kädestä pois ja kuppipalkka aina johonkin kohtaan. Ja näinhän me ollaan tehtykin, mutta näissä tekniikkatreeneissä käsipalkkaus on ilmeisesti jäänyt päälle!

-tarja-

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Ei pysähdy, ei sitt millään!

Kirppukin -peijakas- teki totaaliset läpijuoksut, kun harjoiteltiin tänään ihmisnuolta tai tarkoitus oli harjoitella sitä pysäytystä. Hitto milloin sillä oli rima suussa ja milloin jalkojen välissä ja ilme niin kysyvä niin kysyvä "miksi seisot edessä?" Toistoilla sain sen pysähtymään, mutta kisoissa en kyllä jää paikalleen seisomaan ja toivomaan;) ett se väistäisi minua.

Tämä pysäytysjuttu lähti Ahosen eilisistä treeneistä, jossa oli aiheena ihmisnuoli ja niistot. Ahosen kans onnistui hyvin yhden esteen treeni, jossa sain sen pysähtymään ja jopa kääntämään takapäätä hypyllä menosuuntaan. Sittenhän sitä kokeiltiin radalla, jossa oli viisi estettä.... just joo... eihän pieni voi muistaa. No käymme vielä harjoittelemassa muutaman kerran;-o

Mutta ei Ahosta voi ainakaan innokkuuden puutteesta moittia, lysti oli!

-tarja-